Sote-uudistus hävittää kaksi asiaa: kunnat ja hyvinvoinnin

Tiistai 10.4.2018 klo 14:22 - Heikki Tamminen

Julkaistu Salon Seudun Sanomien Tätä mieltä -palstalla 4.4.18

 

Sosiaali- ja terveysuudistuksesta ja maakuntamallista on jauhettu jo niin kauan, että kansa ei jaksa kuulla enää kummankaan osapuolen mielipidettä. Minä ymmärrän tämän. Kummastakin uudistuksesta puhutaan termeillä ja tyylillä, jota edes politiikkaa työkseen tekevän on hankala sisäistää. Koitan avata mallia ymmärrettävästi.

Fakta on, että kunnilta lähtee puolet rahoista ja päätösvalta sosiaali- ja terveysasioista katoaa käytännössä kokonaan. Ne siirtyvät maakuntaan – siis mikäli maakuntamalli toteutuu. Minä en sitä tällaisenaan toivo.

Maakuntaan valitaan edustajat Varsinais-Suomen alueelta. Osaatteko arvata, paljonko salolaisilla on päätösvaltaa vieläpä maakunnan itäisimpänä kolkkana? Me emme tule olemaan maakunnassa sellainen tekijä, jota jokin muu kunta haluaisi erityisesti puolustaa.

Maakunta saa rahat valtiolta. Valtio jo nyt selvitysten mukaan alimitoittaa sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen, kuten tekevät kaikki kunnatkin nykyään. Valtio vippaa sitten lisää, jos raha loppuu, ja velkaantumiskierre on valmis. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Vähemmän palveluita – huonompia palveluita.

No mikä se sote-uudistus on? Joku palvelu, missä saa hakea apua mistä vain ja millä hinnalla hyvänsä? No ei. Maakunta päättäisi uudistuksen toteutuessa siitä, ketkä alueella saavat järjestää palveluita. Nämä voivat olla myös yrityksiä, joihin saa palvelusetelin tai niin sanotun henkilökohtaisen budjetin esimerkiksi vanhuspalveluissa. Mitä jos budjetti ei pidä? Sinä maksat kaikesta ylimääräisestä.

Yritykset voivat poimia rusinat pullasta valitessaan helpoimmat asiakkaat. Käytännössä suuret ylikansalliset toimijat ajavat pienet suomalaiset yritykset ahtaalle. Tulee syntymään alueellisia suuryritysten monopoleja. Olen siitä varma. Nyt pitäisikin ensisijaisesti panostaa julkiseen perusterveydenhuoltoon hyvässä yhteistyössä kotimaisten pk-yritysten kanssa. Suomen hallitus lähtee väärästä päästä.

Mitä monopoli tai ylipäätään voiton kerääminen sosiaali- ja terveyspalveluista tarkoittaa? Sitä, että tarvitaan miljardeja lisää kansallisesti. Nämä rahat eivät ole mitään valtion taikarahoja vaan sinun rahojasi.

Lopuksi mainittakoon kuntien kohtalosta. Kunnilta siis häviää käytännössä puolet päätösvallasta ja rahoista. Jäljelle jää vielä merkittäviä osia, kuten varhaiskasvatus ja koulut, mutta kuvitelkaa 10-20 vuoden päähän. Tätä tahtia kuntia ei ole kuin kulttuurihistoriassa.

Ainoa kehitysmalli, jolla tästä voisi seurata jotain hyvää, olisi maakunnan merkittävä itsemääräämisoikeuden lisääminen Yhdysvaltain osavaltiomallin mukaisesti. Varsinais-Suomen osavaltio Suomen liittovaltiossa? Miltä kuulostaisi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote