Kyläkoulujen lakkautukset viimeinen naula kehityksen arkkuun

Keskiviikko 15.1.2020 klo 8:23 - Heikki Tamminen

Julkaistu Salon Seudun Sanomien Tätä mieltä -palstalla 15.1.19.

Vuoden ensimmäiset suuret päätökset Salossa koskevat kouluja ja päiväkoteja. Salo on maantieteellisesti poikkeuksellinen kunta ja siksi niin sanottuja kyläkouluja on suhteellisen paljon – ja syystäkin. Välimatkat ilman niitä muodostuvat pitkiksi, ja entiset maalaiskunnat menettäisivät merkittävän vetovoimatekijän, jos kouluja ja päiväkoteja säästösyistä lakkautetaan.

Trendi on, että yhä useampi kasvukeskuksessa, kuten Turussa ja Helsingissä, asuva haluaa maaseudun rauhaan. Salon on oltava paikka, jossa tällaisen elämän perässä muuttava saa täältä myös laadukkaat lähipalvelut jatkossakin.

Oppimisympäristöselvityksessä esitetään, että Hajalan, Hiiden, Komisuon ja Teijon koulut lakkautetaan jo tänä vuonna elokuun alusta. Tämä tarkoittaisi, että käynnissä oleva kevätlukukausi jäisi näissä kouluissa viimeiseksi. Aikataulu on täysin kohtuuton ja perusteeton, sillä ainakaan vielä oppilasmäärät eivät ole sellaisessa laskussa, että hätäisiä päätöksiä pitäisi tehdä.

Hajalan koulua on esitetty lakkautettavaksi ennenkin. Tuolloin tehdyt oppilasennusteet ovat olleet kohtuullisen lähellä totuutta, mutta esimerkiksi kuluvan kauden osalta ennuste ylittyy. Hajala on otollisella paikalla moottoritien varrella oleva yhteisöllinen kylä, joka edelleen odottaa kyläyleiskaavaa, joka hyvin todennäköisesti kasvattaisi tuntuvasti kylän asukasmäärää. Mikä kaavassa kestää? Ilman koulua kaavan tuomaa hyötyä on turha odotella.

Komisuon ja Hiiden oppilasennusteet lähivuosille ovat tasaisia ja jopa nousevia. Molempien koulujen lakkautus toisi suuren alakoulutyhjiön pohjoiseen osaan Saloa, kun Rekijoenkin koulu on jo lakkautettu. Rekijoelle voi mennä katsomaan, mitä koulun lakkauttaminen tekee kyläyhteisölle; se pysähtyy. Asuntokauppa ei käy ja kylä käytännössä kuolee. Komisuon koulun lakkautus sotii myös yksimielisesti päätettyä strategiaa vastaan, jonka mukaan jokaisessa vanhassa kuntakeskuksessa on luvattu pitää alakoulu.

Teijon koulu on poikkeuksellinen sijaintinsa suhteen, mutta sitäkin tarpeellisempi alueelle ja sen kehittämiselle. Teijon ja Matildan alueet ovat harvoja Salon kehittyviä alueita, joista löytyy niin teollisuuden kuin palvelualojenkin työpaikkoja luontoarvoista puhumattakaan. Kun koulun lakkautuksen suora säästöpotentiaali on tuhansia tai korkeintaan kymmeniä tuhansia euroja, ei lakkautuksessa olisi järkeä. Välilliset vaikutukset olisivat negatiiviset Salon kassaan alueen vetovoiman heikennyttyä.

Suora säästöpotentiaali mainittujen neljän koulun lakkautusten myötä olisi joitain kymmeniä tuhansia euroja. Arvioni perustuu oppimisympäristöselvityksen lukuihin, jossa koulukohtaiset tilakustannukset sekä mahdolliset kasvavat kuljetuskustannukset on listattu. Esimerkiksi Hiiden koulun kohdalla tilakustannukset, jotka lakkautuksen myötä häviäisivät, ovat vuodessa 59 000 euroa, mutta kuljetuskustannukset nousisivat jopa 50 000 eurolla. Palkkakulut jatkuisivat opettajien jatkaessa lasten mukana jotakuinkin samoina, ellei heitä irtisanota ja ryhmäkokoja uudessa koulussa kasvateta. Halutaanko siis heikompaa oppilaskohtaista opetusta luokkakokojen kasvaessa, pidempiä päiviä lapsille ja kylien näivettymistä sen hinnalla, että saadaan näennäinen ja pieni säästö, joka kääntyy itseään vastaan?

Kuntatalouden tasapainottaminen kyläkoulujen ja päiväkotien lakkautuksilla on lyhytnäköistä ja vastuutonta politiikkaa, jossa kehityksen arkkuun lyödään viimeinen naula. Verotuloja ei ainakaan jatkossa tule enempää vaan päinvastoin. Salo tarvitsee lisää salolaisia, lisää työpaikkoja, lisää yrittäjiä. Vain niiden avulla kuntataloutta korjataan kestävästi, kun valtioltakaan on turha rahaa odotella.

Salon kassavaje on kymmenissä miljoonissa vuosina 2019 ja 2020. Koulut voi lakkauttaa vaikka kaikki, eikä vajeesta ole katettu kuin marginaalinen osuus, jos sille tielle lähdetään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koulu, lähikoulu, Salo, oppimisympäristö

Itsenäisyyspäivän puhe 6.12.2019

Maanantai 9.12.2019 klo 14:45 - Heikki Tamminen

Itsenäisyyspäivän puhe

6.12.19, Muurlan seurakuntakoti

(c) Heikki Tamminen

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat!

 

”Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten." Näin lausui jalkaväenkenraali Adolf Ehnrooth. Nämä paljon lainatut viisaat sanat ovat syöpyneet mieleeni jo hyvin nuorena ja nuo sanat ovat tärkeitä juuri nyt – Suomen itsenäisyyspäivänä.

Miksi?

Ne ovat korostetun tärkeät sanat, sillä maailma ja Suomi on muuttunut suuntaan, jossa liian usein yksilön ympärillä pyörivät pinnalliset asiat ovat ohittaneet yhteisen edun. Yksilönvapaus meillä on, ja pitääkin olla, mutta kuka ajattelee Suomen etua? Jos me tunnemme menneisyyden, kuten Ehnrooth kehotti, tiedämme, että vain kovalla yhteistyöllä ja yhteisöllisyydellä – yhteisen edun nimissä – kansakunta voi säilyttää itsenäisyytensä. Siihen, mitä itsenäisyys on, palaan puheessani myöhemmin.

---

 

Usein tuntuu, että liian monia asioita on alettu pitämään itsestäänselvyyksinä. Ruokaa saa kaupasta, bensaa saa pumpusta, valtaapitäviä saa arvostella- kuten tietysti kuuluukin - sähköäkin tulee töpselistä sekä rahaa seinästä. Tämä kaikki luo helposti tunteen loppumattomasta yltäkylläisyydestä, joka pyörii omalla painollaan ja jonka ylläpito on meistä riippumatonta. Ei se ole.

Siitä, että hyvinvointivaltio on yleensä mahdollinen, on maksettu valtavan raskas hinta. Kalliimman hinnan maksaneiden sankarihaudoille veimme juuri seppeleen. Hyvinvointivaltiosta saamme nöyrin mielin kiittää itsenäisyyden meille taistellutta sukupolvea, vaikka itäinen tyranni koitti sen vääryydellä meiltä ottaa. Kiitos kuuluu myös heille, jotka sodan jälkeen rakensivat tämän maan tuhkasta, jotta me nuoremmat emme enää joutuisi moisiin ponnisteluihin. Maa saattoi sodan jälkeen olla maallisesti köyhä ja raunioina, mutta se oli henkisesti rikas. Se henkinen rikkaus kumpusi suomalaisuudesta.

Kysymys kuuluukin, onko aika ja kaikki yltäkylläisyys erottanut todellisuudentajumme siitä, mitä tämä hyvinvointi on maksanut, mitä sen teen on uhrattu ja kuinka se ei ole ikuista, ellei siitä pidetä huolta?

Eräs ystäväni sanoi kerran minulle, että liian kauan on mennyt liian hyvin. Nuo sanat syöpyivät mieleeni. Mietimme tuolloin sitä, kuinka yhteiskunnassa näyttää yhä pienemmistä asioista tulevan kinaa, kaikille vaaditaan kaikkea ja jopa itsekkyydestä on tullut hyve.

Kukaan ajatteleva ihminen ei halua kriisiä, pahoinvointia, saati sotaa, jotta sitä kautta oppisimme, mikä on oikeasti tärkeää. Kunpa siis kansamme nuoremmatkin sukupolvet, minä mukaan lukien, muistaisivat vaalia tätä meille lahjaksi suurien uhrauksien hinnalla annettua hyvinvointia.

---

 

Lähtökohtaisesti vain suomalainen puolustaa Suomen vapautta. Se ei toki ole vain sotilaallista maanpuolustusta, mutta maassa on aina armeija. Jos se ei ole oma, se on jonkun muun. Näin minulle muistutti varusmiesaikana pataljoonan sotilaspastori. Siinä taas yhdet sanat, jotka ovat luiseen kallooni jääneet.

Puhuin aikaisemmin siitä, kuinka nykyään usein asioita pidetään itsestäänselvyyksinä. Näin tuntuu olevan myös maanpuolustuksen kohdalla. Tämä käy ilmi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan raportista vuoden takaa, jossa käy ilmi, että alle 25-vuotiaiden maanpuolustustahto on heikentynyt merkittävästi.

Tutkimuksen kysymys kuului: "Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?" Alle 25-vuotiaista 49 prosenttia vastasi kyllä, 38 prosenttia ei. 25-34-vuotiaden kohdalla 62 prosenttia vastasi kyllä ja mitä vanhempaan sukupolveen mennään, sitä suurempi kyllä-vastausten määrä on.

Mielestäni tästä voidaan tehdä ainakin yksi johtopäätös: Mitä kauemmas oma läheinen kontakti Suomen sotiin siirtyy, sitä heikommaksi maanpuolustustahto laskee. Toisaalta ne nuoret miehet ja naiset, jotka käyvät varusmiespalveluksen, ovat tutkitusti palveluksen jälkeen erittäin vakuuttuneita tahdostaan puolustaa isänmaata, eli ei tässä kannata heittää hanskoja tiskiin nuorison kanssa.

”Kertokaa lastenlapsille lauluin: himmetä ei muisto koskaan saa.” Näin kuuluvat kauniin laulun, Veteraanin iltahuudon sanat. Nämä sanat on hyvä muistaa, jos ajattelemme esimerkiksi juuri mainitsemiani lukuja ja niistä tekemiäni johtopäätöksiä. Meidän on pidettävä huolta, ettemme anna muiston himmetä, jotta muistamme pitää isänmaasta ja toisistamme huolen.

---

 

Itse saan palkkani politiikan parissa. Ala on välillä tuulinen ja henkisesti raskas, vaikka sitä kautta monia ystäviä olenkin saanut. Raskaina aikoina, kun kiire ja stressi painavat, muistelen haikeudella esimerkiksi varusmiesajan kokemuksia veljeydestä – yhteen hiileen puhaltamisesta. Sellaista tunnetta ei korvaa mikään. Varusmiesajoista minulla on aikaa, kuten vatsasta ja poskista tarkimmat saattavat huomata, mutta sittemmin tuota veljeyden kokemusta olen saanut muun muassa kertausharjoituksissa maakuntajoukkojen kanssa. 

Kuten sotilasvalassa vannotaan: ”Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.”

Nämä valan sanat liitetään yleensä vain jonkun sotilaallisen tehtävän suorittamiseen. Rauhan aikana sanojen merkitys on jäänyt mielestäni liian vähäiselle huomiolle, sillä tuossa lauseessa ei puhuta vain sotilaskurista, vaan se on syytä ymmärtää paljon laajemmin. Siinä puhutaan mielestäni ylipäätään siitä, että kaveria ei jätetä. Tätä yksinkertaista mutta upeaa periaattetta on hyvä noudattaa, oli vannonut sotilasvalan tai ei.

Suomen pysyminen vapaana hyvinvointivaltiona on muustakin kiinni kuin sotilaallisen maanpuolustuksen kyvyistä. Se on kiinni yhteisöllisyydestä, kyvystämme pitää toisistamme huolta, asenteestamme kanssaihmisiä kohtaan ja siitä, että olemme ylipäätään kiinnostuneita siitä, mitä naapurille kuuluu. Kultainen sääntö kuuluu: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”

---

 

Ihmiselle on tärkeää, että hän kuuluu johonkin – että hän on osa jotakin, jossa häntä kuullaan. Liian moni jääkin nykyään yksin. Niin nuorten kuin vanhusten niin sanotut syrjäytymistilastot ovat karua luettavaa. Mitä se sellainen syrjäytyminen on? Sitä monet psykologit ja humanistit selittävät eri tavoin, mutta pohjimmiltaanhan kyse on vain yhdestä asiasta: yksinäisyydestä.

Yksinäisyys on nykyaikamme vitsaus. Meillä on kiire emmekä pysähdy ajattelemaan ihmissuhteita, kunnes huomaamme, ettei niitä ole. Ihmissuhteita ei saa lääkäristä eikä kaupasta. Erityisesti nuoremmilla sukupolvilla tuntuu usein olevan harhaanjohtava tunne siitä, etteivät he tarvitse muita.

Jokainen meistä – aivan jokainen – tarvitsee toista ihmistä jossain kohtaa elämäänsä. Sitä paitsi, vaikka ei aina niin välttämätön tarve toisen ihmisen läsnäololle olisikaan, ystävät ja lähimmäiset ovat pirun mukavia. Pitäkää siis läheisistänne huolta ja antakaa heidän kuulua joukkoon – oli se joukko mikä tahansa.

---

 

Itsenäisyyden merkityksen ajattelemista pidetään nykyään pahimmillaan vanhakantaisena haihatteluna. Suomi osa globaalia markkinaa, Euroopan unionia ja niin edelleen. Tällainen ajatusmaailma, jossa itsenäisyyden merkitystä vähätellään, kuuluu mielestäni samaan kategoriaan kuin ”sähköä tulee töpselistä ja rahaa seinästä” tyyppinen ajattelu.

Mitä itsenäisyydellä siis tekee ja mitä se edes on? Onko se vain vanhojen ja ennen kaikkea vanhanaikaisten ihmisten haikailua menneeseen?

Itsenäisyys on vapautta. Se on vapautta päättää omista asioistaan. Itsenäisyyteen kuuluu myös vastuu siitä, ettei niitä omia asioita hoideta niin, että kaikki on päin mäntyä ja pahimmillaan itsenäisyys – eli vapaus – menetetään.

Itsenäisyyttä voi ajatella kuin aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuorta: hän muuttaa omilleen, saa määrätä mitä syö ja miten rahansa käyttää sekä on itse vastuussa siitä, että opiskelut sujuvat, sillä kukaan ei ole potkimassa aamulla sängystä. Jos hän hoitaa asiansa huonosti, hänen voi olla myöhemmin vaikeaa saada elämäänsä raiteilleen – se on toki mahdollista, mutta vaikeampaa. Siksi on aina muistettava, että meidän on huolehdittava itsenäisyydestämme – eli vapaudestamme – nyt, eikä viidestoista päivä.

---

 

Isäni opetti minulle: ”Maassa maan tavalla.” Kesällä vuonna 1995 olin 12-vuotias, kun olimme Perttelin peikkojen matkalla Venäjällä suunnistuskisoissa viikon. Venäjä oli tuolloin Neuvostoliiton romahdettua lievästi sanottuna melko villi, ja useat tavat olivat nuorelle pojalle outoja. Otin tuolloin vapaudekseni arvostella noita oudoksumiani tapoja, jolloin isäni huomautti: ”Maassa maan tavalla.”

Olin kuullut nuo sanat jo aikaisemmin kotona, mutten ollut niiden merkitystä niin ajatellut. Tuolloin ne kuitenkin jäivät mieleeni.

Suomen kansaa on vain yksi, ja on vain yksi maa, joka on meille suomalaisille tehty: Suomi. Meidän tapamme, kulttuurimme – olivat ne sitten muiden mielestä hyviä tai huonoja tapoja, kuuluvat tänne. Jo kerran siteeraamani kenraali Ehnroothilla on tästäkin asiasta hieno sanonta, mutta jätän sen teille, arvoisa yleisö, kotiläksyksi etsiä.

Suomalaisuus on tunne sydämessä kuten vapauskin. Ei ole yhtä tai kahta asiaa, jolla suomalaisuuden voisi selittää. Se on monen tekijän summa ja jokainen arvottaa tekijöitä eri tavalla. Joku perustelee suomalaisuutta yhteisellä kielellä, joku sukujuurillaan, joku kulttuurin sisällä periytyvillä tavoilla tai luonteella ja niin edelleen.

Jokaisella on vapaus perustella suomalaisuus käsitteenä itselleen eri tavoin. Kuten totesin, suomalaisuudessa on monta eri tekijää. Jokainen, joka on suomalainen, kyllä tietää sen itse. Suomalaisuus on ylpeyttä muttei ylpistelyä, se on nöyryyttä muttei nöyristelyä, se on voimaa muttei pullistelua. Se on rakkautta, jota vain suomalaiset osaavat tuntea.

---

 

Arvoisa yleisö, hyvät naiset ja herrat,

Olen käyttänyt puheessani monia lainuksia ja mieleen jääneitä viisauksia. Siihen on syynsä. Meidän kaikkien tulisi kuunnella tässä ajassa lähimmäistä enemmän ja korostaa omaa puhetta vähemmän. Tämä koskee myös allekirjoittanutta. Siksi siirrynkin nyt kuulijaksi.

Hyvää ja arvokasta itsenäisyyspäivää.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäisyyspäivä

Maahanmuuton kuluista Salossa

Tiistai 26.11.2019 klo 13:09 - Heikki Tamminen

Koska Salon vuoden 2020 talousarvioesityksen käsittelyssä tähän asiaan ei voi edes vaikuttaa mitenkään, avaudun täällä muutaman sanan maahanmuuton kuluista Salossa.

Alla olevat kuvat ovat Salon talousarviosta. Huomaatte, että maahanmuuttajapalveluiden kulut kasvavat reilusta 200 000:sta lähes 450 000 euroon vuodessa - siis 125 prosentin kasvu.

Tämä johtuu sekä asiakkaiden määrän kasvusta että ennen kaikkea siitä, ettei valtio enää korvaa Salolle "kotouttamisen" kuluja. Korvausaika on pakolaisilla neljä vuotta ja turvapaikanhakijoina tulleilla kolme vuotta. 2015-2016 tulleet elintasosurffarit tulevat siis pikkuhiljaa kokonaan kuntien vastuulle.

Huomautin tuolloin, että Salon kannattaa kaikin keinoin vältellä heidän sijoittumistaan Saloon. Minulle sanottiin, ettei se haittaa, koska "valtio maksaa" kulut. No ensinnäkin on kysyttävä, että mistä valtio saa rahansa, ja toiseksi, että kuka ne nyt maksaa? Ensin maksoi suomalainen veronmaksaja - nyt maksaa salolainen.

Perustelutekstistä huomaatte, että joukossa on myös laittomasti maassa olevia ja valituskierteessä kikkailevia, joiden määrä on kasvussa.

Ja kuten totesin, Salo ei voi asialle mitään. Salo ei voi muuttaa lakeja ja turvapaikanhakijat, turvapaikan saaneet, pakolaiset ja laittomasti maassa olevat ovat missä lystäävät - ja heille maksetaan kaikki lain suoma yltäkylläisyys.

Kuvan mahdollinen sisältö: teksti

Kuvan mahdollinen sisältö: teksti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maahanmuutto, Salo

Miksi haen perussuomalaisten toiseksi varapuheenjohtajaksi?

Keskiviikko 29.5.2019 klo 10:01 - Heikki Tamminen

Miksi haen perussuomalaisten toiseksi varapuheenjohtajaksi?

Perussuomalaiset on kansallismielinen puolue – ainoa sellainen koko Suomessa. Kaikki jäsenemme ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että tällaisena puolueen tulee säilyä.

Minun lienee turhaa lajitella kaikkia poliittisia ajatuksiani, jotka jokainen perussuomalainen allekirjoittaa. Me ja minä vastustamme haittamaahanmuuttoa. Me haluamme turvallisen ja itsenäisen Suomen. Me haluamme Suomen, jossa duunari ja yrittäjä tulevat toimeen työllään ja jossa heikommasta pidetään huolta. Ennen kaikkea me haluamme Suomen, jossa suomalainen tulee aina ensin.

Puolue tarvitsee kahden huikean vaalivoiton jälkeen ihmisiä, jotka varmistavat puolueen poliittisen jatkuvuuden ja koko organisaation entistä tehokkaamman toimivuuden.

Puolue tarvitsee joukkuepelaajan, joka sanoo asiat suoraan. Politiikka on joukkuepeli ja minä olen lojaali joukkuepelaaja. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten uskalla ottaa kantaa, jos joku kusee omiin muroihin. Minulle tärkeintä on oikeudenmukaisuus niin yhteiskunnassa kuin puolueessa – jokainen saa ansionsa mukaan.

Puolue tarvitsee paineensieto- ja organisointikykyä sekä kykyä sanoa äänestäjille suomen kielellä, mitä me ajamme ja miksi. Yli vuosikymmenen puolueessa toimineena ja pitkän linjan reserviläisaktiivina tiedän, mitä organisointi on, enkä hajoile ensimmäisen vastoinkäymisen tullen.

Puolue tarvitsee varapuheenjohtajan, joka tuntee politiikan ja puolueen. Olen aikoinaan toiminut nuorisojärjestön toiminnanjohtajana sen suurimpina kasvuvuosina, vetänyt vuosia Salon seudun perussuomalaisia sekä Salon valtuustoryhmää ja niin edelleen. Nyt olen toista kautta Salon kaupunginvaltuutettuna.

Olen työskennellyt kansanedustaja Vähämäen avustajana, Halla-ahon kotimaanavustajana ja nyt toimin eduskuntaryhmän tiedottajana sekä valiokunta-asiantuntijana. Sanotaan siis lyhyesti, että puolue, politiikka ja perussuomalaisten äänestäjät ovat hyvin tuttuja.

Osaan puhua ja kuunnella. Haluan kertoa ihmisille, miten me rakentaisimme Suomelle arvokkaan ja turvallisen tulevaisuuden. Haluan kuunnella, mitä puolue – eli sen jäsenet – ovat asioista mieltä.

Näistä syistä haen varapuheenjohtajistoon. Tule Tampereen puoluekokoukseen 29.6. ja äänestä.

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän tiedottaja Heikki Tamminen hakee puolueen varapuheenjohtajistoon

Maanantai 22.4.2019 klo 11:58

TIEDOTE

julkaisuvapaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän tiedottaja ja valiokunta-asiantuntija Heikki Tamminen hakee puolueensa varapuheenjohtajistoon kesäkuussa perussuomalaisten puoluekokouksessa Tampereella. Tamminen on toiminut aikaisemmin kansanedustaja Ville Vähämäen avustajana sekä puolueen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kotimaanavustajana. Tamminen on kotoisin Salosta, jossa hän toimii kaupunginvaltuuston kolmantena varapuheenjohtajana sekä toista kautta kaupunginvaltuutettuna.

- Asia on kypsynyt mielessäni jo jonkin aikaa. Kentältä on tullut lukuisia pyyntöjä, joissa minua on kannustettu hakemaan puoluesihteeriksi tai varapuheenjohtajaksi. Tällaiset pyynnöt ovat suuri luottamuksenosoitus, ja olen ottanut pyynnöt nöyrin mielin vastaan, Tamminen kommentoi.

Tamminen kokee, että nimenomaan varapuheenjohtajan paikalla hänellä olisi paras mahdollisuus kehittää puoluetta kokonaisuutena.

- Laadukas sisäinen ja ulkoinen viestintä sekä poliittinen suunnittelu ovat puolueen tavoitteiden kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Lisäksi organisaation toimivuus kentältä johtoon saakka on oltava kunnossa. Tarvitsemme mobiilin alustan, jolla viestintä menee seuraavalle asteelle sähköpostiviidakosta ja jolla politiikkaa luodaan suoraa demokratiaa käyttämällä jäsenistön avulla.

Tärkeimmiksi poliittisiksi tavoitteiksi puolueelle Tamminen luettelee haitallisen maahanmuuton lopettamisen, työllisyyden nostamisen sekä sen, että yhteiskunnalle haitallisista kohteista siirretään varoja oman kansan hyvinvointiin.

- Menoja tulee karsia nimenomaan sellaisista kohteista, jotka eivät ole suomalaisille tai kansantaloudelle hyödyllisiä. Tällainen kohde on muun muassa haitallinen maahanmuutto. Kun siitä säästetyt varat käytetään suomalaisten hyvinvointiin ja siihen, että duunarilla ja yrittäjällä on hyvä olla, kaikki voittavat, Tamminen täsmentää.

Kommentoi kirjoitusta.

Lisää kirjoituksia