Yhteystiedot

Heikki Tamminen
Hurtinkatu
24240 SALO

GSM: 044 301 9791

heikki.tamminen@ps-nuoret.net

toiminnanjohtaja@ps-nuoret.net

Kävijälaskuri

16688

Salo ottaa lapsiperheiltä.

Torstai 29.10.2009 klo 17:05 - Heikki Tamminen

Taas kerran ollaan Salossa Antti Rantakokon johdolla ottamassa ensi vuodeksi rahaa sieltä mistä helpolla saa; lapsiperheiltä. Ensi vuoden budjettiin on esitetty tuntuvia leikkauksia ns. Salo-rahaan, eli kunnallisen kotihoidon tukeen, jota lapsiperheet ovat saaneet. Lapsiperheille on myönnetty tähän saakka 200 euroa kuukaudessa yhtä alle 3-vuotiasta lasta kohden, joka on kotihoidossa. Vastaavasti yksityisessä päivähoidossa olevista lapsista on korvattu sataan euroon asti kuukaudessa. Nyt budjetti esittää, että tästä määrärahasta leikataan kolmannes, eli kunnallisen kotihoidon tuki laskisi jopa alle 130:n euron.

Tästä määrärahasta leikkaaminen on kestämätöntä koko Salon tulevaisuuden kannalta! Ensimmäisenä haluan tuoda selville asian, että tässäkin taas tuntuvammin leikataan niiltä, joilla ei ylimääräistä ole. Ei n. 70:n euron leikkaus tunnu miltään niissä lapsiperheissä, joilla palkkaus on kiitettävää, ja talous vakaalla pohjalla. Se on kuitenkin erittäin iso leikkaus niille, jotka pieneen palkkaansa sidotun KELA:n tuen varassa yrittävät kasvattaa lapsensa kotona. Kunnioitan niitä ihmisiä, jotka tähän pystyvät, ja sitä viimeiseen asti yrittävät. Nyt varmasti viedään viimeinenkin oljenkorsi niiltä, jotka vain rimaa hipoen pystyvät kotiin sisun voimalla, lastensa parhaaksi jäämään.

Lisäksi kysymys kuuluu: Minkälaisen kuvan annamme viherkaupungistamme mahdollisesti Salon alueelle muuttoa harkitsevalle lapsiperheelle? Emme kovin hyvää. Lapsiperhe on parasta mitä kaupunkimme voi muuttoliikkeeltä toivoa. Lapsiperheissä on tulevaisuuden, ja myös tämänpäivän tekijät ja veronmaksajat. ”Kriisistatuksen” omaavalla Salon kaupungilla ei ole varaa tinkiä näiden perheiden luottamuksesta. Kuntien ja kaupunkien positiiviseen muuttoliikkeeseen panostaminen on varmasti kovaa ”bisnestä” tänä päivänä. Tällaisen holtittoman negatiivisen kuvan antaminen herättää kilpailijat, jotka tarjoavat tulevaisuuden tekijöillemme varmasti paremmat lähtökohdat.

Perheeseeni syntyi kesäkuussa tytär, jonka tahtoisin nähdä kasvavan kotona mielellään ainakin ensimmäiset 2 vuotta. Näin varmasti ajattelee moni pienen lapsen vanhempi. En tuomitse lainkaan niitä, joiden lapset ovat hoidossa heti, kun äitiysloma- tai isäkuukausi loppuu. Meille ei aina anneta vaihtoehtoja. Tässä sitä viedään taas kuin pässiä narussa, ja vain siksi, että täältähän niitä euroja helpolla saa!

Ei kommentteja. Avainsanat: Salo, salo-lisä, kodinhoidontuki, talousarvio, 2010, budjetti