Yhteystiedot

Heikki Tamminen

GSM: 044 301 9791

heikki.tamminen@ps-nuoret.net

toiminnanjohtaja@ps-nuoret.net

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
32009 kpl

Miten Salo elvyttää?

Torstai 26.3.2009 klo 21:16 - Heikki Tamminen


Olen mietiskellyt jo pidemmän aikaa huolestuneena Salon kaupungin taloustilannetta. Kuntaliitos tuli mitä pahimpaan aikaan, silti rahaa löytyi järkyttävä summa valoshow:n järjestämiseen uutena vuotena. Virkamiesten palkkoja nostettiin samaan syssyyn. Salon yhdistymistä ei näillä näkymin olisi pitänyt edes juhlia. Yhdistyneiden pienkuntien budjetit olivat pahasti pakkasella siitä, mitä oli aikaisemmin sovittu. Lainaa oli otettu ja rakennettu etukäteen, koska tulisihan loppukädessä Salo maksumieheksi.


Salo ei pysty rahaa enää taikomaan, joten onko edessä kuntaveron korotuksia? Valitettavan realistista on, että palkansaaja tässäkin joutuu maksumieheksi. Valtio ei voi auttaa kaupunkia, joka korottaa virkamiestensä palkkoja ja tappelee silti konkurssin partaalla. Hallitus on toki luvannut helpotuksia ja tukipaketteja kunnille, mutta tietääkseni ehtona on, että kulut on pidettävä kurissa ja säästettävä oikeasta päästä! Ei esim sosiaalipalveluista kuten nyt! Nyt on katsottava Salon herrojen peiliin. Lama-aikana tiukka palkkakatto virkamiehille, kaupunginhallituksen sekä -valtuuston korvaukset erittäin alas ja säästetyt kulut oikeisiin osoitteisiin. Nämähän ovat kutsumusammatteja? En minä ainakaan paikallispolitiikkaa tee rahasta.

Salon varattomasta tilanteesta kärsivät nyt suuresti esimerkiksi kehitysvammaiset ja psykiatrinen hoito. Henkilöstöpula on huutava, vuodepaikkoja ei ole eikä lisätä sekä vammaisten työ ja harrastustilat ovat kohtuuttoman huonokuntoiset. Tähän ei ole tulossa muutosta. Suunnitelmissa on kuitenkin palkata parin vuoden päästä Vietnamista ihmisiä paikkamaan tilanne! Miksei keskitytä oman työvoiman uudelleensijoittamiseen ja -koulutukseen? Tiedän, että Vietnam-keskustelu vihellettiin poikki, mutta jo ajatus uudelta kaupunginjohtajalta oli naurettavan lyhytkatseinen. En ymmärrä millä perustein hänenkin palkka on määritelty.

Nyt vuonna 2009 nousua Salon tilanteeseen ei ole näkyvissä. Kaupunki tosiaan yrittää säästää esim kouluissa ja sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Miksei näistä puhuta? Eikö olisi järkevämpää säästää esim. Salon päättäjien korvauksissa ja virkamiesten palkoissa? Se olisi vähintäänkin kohtuullista. Joistain kunnan palveluista on tietysti myös supistettava, mutta ei mielestäni missään nimessä terveys- ja sosiaalimenoista! Kulttuuriakin tarvitaan, mutta eikö tässä voitaisi nyt supistaa? Ilman sitä voi sentään elää. Saan varmasti tällä puheella kulttuuriväen vihat niskoille, mutta kaikki varmasti ymmärtävät, että jostain se leikkaus on tehtävä. En ole kuullut, enkä nähnyt yhtään toimivaa ratkaisua vielä kaupungin päättäjiltä tähän asiaan. Odottelen innolla.



Heikki Tamminen, Salo, PS

Avainsanat: Salo, kaupunki, elvytys, palkat, verotus, kaupungin, johtaja, salon, lama


Kommentit

11.7.2011 13:39  rmt

あくまで「カードありき」のゲーム設計

strongゲーマガ:strong
 では,カードを楽しむためのゲームデザインというのは,どういったものなのでしょうか。

strong中村氏:a href=httpwww.rmtingstar.comRMTastrong
 通常のオンラインゲームやソーシャルゲームですと,運営側からどんどんミッションを配信してそれをクリアしてもらったり,ゲーム中のアイテムを手に入れてもらったりと,そういう方向に進むのですが,オーナーズリーグはあくまでプレイヤー同士がカードを集めながら楽しむ「場」を提供するイメージが強いんです。ですから,ミッション的なものであるとか,クリアするためのハードルを次々と提供するのではなく,仲間同士で遊ぶことがスムーズになるとか,よりストレスを感じなくなるというところに気を配っています。

strongゲーマガ:strong
 全国大会に「第何回」などのタイトルつけていませんが,そういう考えの表われでしょうか。

strong中村氏:strong
 そうですね。「僕は第何回の優勝者だ」と記録が残ってしまうと,どうしてもコレクションしたくなると思うんですね。そういった,ゲーム側にたまっていくものを,あえて排除しています。開発中も「オンラインゲームだったら育成要素は入れるべき」という提案を何回も言われて,その度に否定しました。オーナーズリーグではゲーム側に蓄積があってはダメなんです。もしそうなると,手元のカードよりもゲーム中のデータが第一になってしまいます。「重ね」システムによって,複数枚カードを登録するとちょっと能力が上がるという育成的な要素を入れていますが,ゲーム中での育成は入っていません。

strongゲーマガ:strong
 徹底していますね。

strong中村氏:strong
 優勝したときに能力的な見返りが欲しいとか,ゲーム開発者であるほど考えてしまいます。普通にオンラインゲームを作るなら僕もそうするんですが,オーナーズリーグに関してはそれは絶対に違うんです。オーナーズリーグでもトロフィーはもらえますけど,あれも画像だけですし,ゲーム中で何かもらうことだけが嬉しいのではなくて,友達からの賞賛であったり,「弱いな」って言われることだって楽しさの一つだと思うんです。だからオーナーズリーグは,ある意味SNSを意識しています。交流の場を提供して快適に使えるようにがんばると。

strongゲーマガ:strong
 なるほど。そのうえで運営上工夫している点というのはありますか。

strong中村氏:strong
 現実のプロ野球と連動するシステムにしています。シーズン中は週1回更新で,実際に調子のいい選手を各球団1名ずつ選び,ゲーム中で絶好調にしています(シーズンオフ中はランダム)。プロ野球も見ながら楽しんでほしいと考えていますので,僕達も毎日すべての試合内容をチェックしています。
table width=504 align=center
tbody
tr
tdimg src=httpwww.4gamer.netgames103G01031720110308073TN014.jpg alt= td
tr
tbody
table

22.8.2011 6:43  monster beats pas cher

it was going to rain or something," Alsman said.Indiana's position in the Midwest long made it prone to volatile changes in weather. In April 2006, tornado-force winds hit hit
Ralph Lauren Paris

21.9.2011 10:56  UGG Mayfaire

This site is amazing. I consistently come across something new & distinct appropriate right here. Appreciate these information.

27.9.2011 15:19  Coach Factory Store

One of his captives was Ahmed Ramadan, a top Gaddafi aide tagged by other senior regime officials as the man responsible for relaying all of the dictator's orders until the fall of Tripoli. Sherrif's men found Ramadan on a farm in Seraj, on Tripoli's outskirts. And when they burst into the house where he had been hiding, they say Ramadan pointed a gun at his head and tried to kill himself. He pulled the trigger but somehow survived and was taken to Tripoli's central hospital. When he stabilized, they moved him to Matega, a military base that rebels have turned into their Tripoli command center and central prison facility.

19.10.2011 6:18  Air force nike pas cher

Take pride in your accomplishments, as they are stepping stones to your dreams. Understand that you may make mistakes, but don't let them discourage you. Value your capabilities and talents for they are what make you truly unique.

19.10.2011 6:19  Supra Shoes Prix

 Though barriers may sometimes stand in the way of your dreams, remember that your destiny is hiding behind them. Accept the fact that not everyone is going to approve of the choices you've made. Have faith in your judgment. Catch the star that twinkles in your heart and it will lead you to your destiny's path. Follow that pathway and uncover the sweet sunrises that await you.

23.10.2011 7:00  gdg

dag

8.12.2011 2:56  barbour jacket sale

I really appreciated the read and shall be dropping by from time to time now.

24.12.2011 9:03  Pittsburgh Steelers

since you can definitly turn out more than packing. Just abide by these handful of, straightforward journey packing guidelines and you will learn to pack a suitcase lightly.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: