Heikki Tamminen
GSM: 044 301 9791
heikki.tamminen@ps-nuoret.net
toiminnanjohtaja@ps-nuoret.net
Heikki Tamminen
GSM: 044 301 9791
heikki.tamminen@ps-nuoret.net
toiminnanjohtaja@ps-nuoret.net
Käyntejä kotisivuilla:
32009 kpl
Ulkomaalaiskeskustelussa haisee pelinpolitiikkaMaanantai 2.3.2009 klo 11:40 - PS-Nuoret / Heikki Tamminen Taas yksi hieno kokous takana - PS-Nuoret ry:n kevätkokous Kotkassa Sokos hotel Seurahuoneella. Tärkeät sääntömuutokset tehtiin, ja toimitakertomus sekä tilinpäätös hyväksyttiin. Mukana oli myös paikallisia kaupungin päättäjiä Perussuomalaisista, jotka kertoivat kotikaupungistaan ja esittelivät yöelämää. Luulen, että puhun kaikkien puolesta kun kerron järjestelyiden toimineen erittäin hienosti ja kaikilla olleen hauskaa! Tällaiset tapahtumat tuovat aina esille uusia kykyjä, ja antavat jo mukana olleille aktiiveille uutta kipinää. Illanvietossa oli mahtava meno päällä, ja kiitos Back Room pubin omistajalle ja henkilökunnalle! Seuraava kannanotto kirjoitettiin hallituksen jäsenistä ja puheenjohtajasta koostuneen viisihenkisen työryhmän voimin. Kannanotossa mukana kokouksessa esille tulleita ideoita, joista he saivat hyvän pohjan. Kannanotto on osuva piikki hallitukselle, ja monille siellä, jotka puhuvat toista kuin äänestävät. --------------------------------------------------- Ulkomaalaiskeskustelussa haisee pelinpolitiikkaPerussuomalaiset Nuoret kevätkokouksessaan Kotkassa: Uusi ulkomaalaislaki on herättänyt viime aikoina runsaasti tunteita ja keskustelua. Perussuomalaisten Nuorten mielestä ulkomaalaislaista ja maahanmuutosta on keskusteltava ennen kaikkea järkiperustein. Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd.), nykyinen valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja eduskuntaryhmän pj. Timo Kalli (kesk.) ovat viime päivinä jokainen esittäneet joko kritiikkiä harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan tai ilmaisseet sen, että maahanmuutosta on voitava keskustella kriittisesti. Nämä ovat Perussuomalaisten Nuorten mielestä tervetulleita keskustelunavauksia. Kuitenkin vain Perussuomalaisten kansanedustajat äänestivät uutta ulkomaalaislakia vastaan. Julkisuudessa Perussuomalaisten ulkomaalaislain vastustamista on haukuttu halvaksi populismiksi ja rasismiksi. Valtapuolueiden maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan esittämä kritiikki on positiivista, mutta se on vain näennäistä. Me Perussuomalaiset Nuoret paheksumme kaksilla korteilla pelaamista, koska todellisuudessa valtapuolueet vain yrittävät satunnaisilla lausunnoillaan hakea irtopisteitä kansalta, joka selvästi on Perussuomalaisten linjoilla maahanmuuttoasioissa. Kansanedustajan tehtävä on edustaa äänestäjiensä mielipidettä lainsäädäntötyössään, sillä pelkillä lausunnoilla ei ole arvoa. Jos kansanedustajien teot ja puheet ovat ristiriidassa, on se omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmäämme. Perussuomalaiset eivät halua rapauttaa kansanvaltaa, joten meidän edustajamme eduskunnassa toimivat, kuten puhuvat. Toivomme tälle edustajiemme suoraselkäiselle ja rehelliselle toiminnalle lisää kansan tukea, koska näyttää siltä, että vain Perussuomalaiset haluavat jättää tuleville sukupolville perinnöksi suomalaisen rehellisyyden. |
|
Avainsanat: ulkomaalais, keskustelu, maahanmuutto, politiikka, keskusta, kokoomus, hallitus |
|
|
21.9.2011 10:54
UGG Mayfaire
Hi. I wanted to drop you a quick note to express my thanks. I?ve been following your blog for a month or so and have picked up a ton of good information as well as enjoyed the way you?ve structured your site.
|
|
27.9.2011 15:19
Coach Factory Store
One of his captives was Ahmed Ramadan, a top Gaddafi aide tagged by other senior regime officials as the man responsible for relaying all of the dictator's orders until the fall of Tripoli. Sherrif's men found Ramadan on a farm in Seraj, on Tripoli's outskirts. And when they burst into the house where he had been hiding, they say Ramadan pointed a gun at his head and tried to kill himself. He pulled the trigger but somehow survived and was taken to Tripoli's central hospital. When he stabilized, they moved him to Matega, a military base that rebels have turned into their Tripoli command center and central prison facility.
|
|
31.10.2011 8:43
Coach Factory
Though barriers may sometimes stand in the way of your dreams, remember that your destiny is hiding behind them. Accept the fact that not everyone is going to approve of the choices you've made. Have faith in your judgment. Catch the star that twinkles in your heart and it will lead you to your destiny's path. Follow that pathway and uncover the sweet sunrises that await you.
|
|
8.12.2011 2:59
barbour jacket sale
I really appreciated the read and shall be dropping by from time to time now.
|
|
24.12.2011 9:03
Pittsburgh Steelers
since you can definitly turn out more than packing. Just abide by these handful of, straightforward journey packing guidelines and you will learn to pack a suitcase lightly.
|
カード単体で魅力のある題材,それがプロ野球
ゲーマガ:
オーナーズリーグで重視していることは何でしょうか。
中村氏:
カードを集めて楽しんでもらうことを一番大切にしています。オーナーズリーグは僕ともう1人で企画をしているのですが,ネットゲームとカードの組み合わせ方には本当に気を使っています。
「ネットカードダス」というビジネスを立ち上げた当初は,ゲームセンターでカードを使って遊ぶゲームが流行っていまして,それを家庭のネット環境に持ってこようという発想だったんですが,ゲームセンターと家庭では大きな違いがあったんです。ゲームセンターの場合はプレイにお金がかかる代わりに1枚カードがもらえて,遊ぶこととカードを買うことが一体になっているんです。でも僕らのゲームはプレイしてもカードはもらえない。遊ぶ行為と,カードを買う行為が完全に切り離されている。だから遊びの部分とカード購入の部分をまったくの別物として考えなおす必要がありました。
その結果,僕らが目指すのは「楽しい野球ゲーム」ではなく,「集めるのがもっと楽しいプロ野球カード」だという考えにたどり着いたんです。ですから,ゲームの部分はカード集めをより楽しくするためのツールになっています。
ゲーマガ:
プロ野球を題材に選んだ理由は何でしょうか?
中村氏:
もともと僕が野球少年だったのも大きかったと思いますし,以前に野球ゲームの開発にも関わっていたので自分の得意分野ということもあります。ですが,カード単体で魅力があるものって何だろうと考えたときに,実際に活躍する選手のカードであれば持っているのは嬉しいものですし,昔からプロ野球のカードは存在していて,集めている人もたくさんいます。それに野球は日本ではやはりナンバーワンスポーツなので,カード単体でのパワーは野球が一番あると考えたんです。
ゲーマガ:
ご自身でも野球のカードは集めていましたか?
中村氏:
集めていましたね。BBMカードやカルビーのプロ野球チップス,一時期はメジャーリーグのカードも買っていました。
ゲーマガ:
プロ野球以外の題材は考えませんでしたか?
中村氏:
カードを買う場所と遊ぶ場所が離れているというのはデメリットで,そこを乗り越えるだけの魅力ある題材は野球しかないと思っていました。オリジナルのゲームだと,バトルのしくみを一から説明する必要があるのですが,野球は日本人ならだいたいルールを知っているんですね。あれだけ複雑なルールなのに,説明しなくていいんです。もしまったく知らない人にルールを説明するとしたら,1番から9番までの選手をポジションに並べて??とすごく難しいのですが,すでにルールが認知されているので説明がいらない。これは大きいですよ。
ゲーマガ:RMT
そう言われると確かに,ルールが認知されていなかったら,ピッチャーがどこにボールを投げるとか,そういったところから説明することになりますね。
中村氏:
カードにルールブックをつけていたら本当に大変ですが,それがいりません。野球やサッカーなど認知されているスポーツというのは,題材にするメリットのある特殊な存在なんです。