Yhteystiedot

Heikki Tamminen

GSM: 044 301 9791

heikki.tamminen@ps-nuoret.net

toiminnanjohtaja@ps-nuoret.net

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
32009 kpl

Suomusjärven Maahanmuuttajat YLE:n uutisissa

Tiistai 27.1.2009 klo 11:42 - Heikki Tamminen


 YLE uutiset / Mikko Lindqvist:

Salon Suomusjärvellä sijaitsevassa entisessä Syvälammen motellissa asuu tällä hetkellä 50 turvapaikanhakijaa. He eivät ole tyytyväisiä.

Turvapaikanhakijat tuotiin tilapäismajoitukseen Helsingin alueelta, jossa he saivat päivisin liikkua vapaasti kaupungilla. Erityisesti mielipahaa aiheuttaa ruoka. Somalialaisille perinneruokien valmistus on tärkeää. He kaipaavat takaisin Helsingin vastaanottokeskuksiin, jossa heillä oli mahdollisuus ostaa ruokatarvikkeita kaupungilta ja valmistaa ruokansa itse.

- Olemme eristyksissä kaupungeista ja ostospaikoista. Jos haluamme ostaa jotakin, meidän pitää matkustaa 20 kilometriä, eikä täällä ole säännöllisiä kulkuyhteyksiä, kertoo Abdulgadir Hassan.

- Meillä ei ole huoneissamme televisioita tai muuta viihdettä, eikä paikkoja joihin mennä. Emme saa päättää mistään itse, sanoo Abdi Mohamed Abdi.

Vapaa-ajan ongelmiin on luvassa helpotusta ensi viikolla. Halukkaat pääsevät pelaamaan jalkapalloa tai salibandya Suomusjärven koulun salissa.

Tilapäisten vastaanottokeskusten ongelmana on myös palveluiden järjestäminen. Syvälammella esimerkiksi terveyspalvelut on hoidettu siten, että paikalla käy hoitaja. Keskuksessa on myös koko ajan paikalla ohjaajia. Asukkaat itse ovat kuitenkin palveluja enemmän huolissaan tekemisen puutteesta.

----------------------------------------------------------------

Ja minun mielipiteeni:

Järki ja kohtuus pitäisi olla näissäkin asioissa, mutta järki ja kohtuus on tätä "rasismia". Koko sanan merkityshän on paisunut huikeisiin mittoihin. Rasisti- tarkoittaa ihonvärin, ym. ulkoisten rodullisten piirteiden vuoksi syrjivää alunperin. Nyt on rasisti, jos ottaa kantaa liialliseen yhteiskunnan varojen tuhlaamiseen maahanmuuttoasioissa, tai puhuu kulttuurien yhteentörmäysten ongelmista.

Kyllähän nämä elintasopakolaiset osaavat pyytää ja vaatia, he kyllä tietävät mistä naruista vetää, että rahahanat ym. aukeavat. Ei luulisi, jos kova hätä on, että ensimmäisenä kaipaa televisiota ja perinneruokia!  Se on valitettavaa, mutta on yleisessä tiedossa vähäosaisemmissa maissa, miten helpolla täältä saa kaiken ilmaiseksi! Pelkästään turvapaikanhakijan käsittelykulut on astronomiset, koska laki ei salli pikakäsittelyä. Valtio vuokraa yksityiseltä asuintilaa, maksetaan toimeentulotukea jne... ja niin, vielä pitäis telkkari ja auto saada.

Olen itse lapsesta saakka saanut kasvatuksen, että vierailla mailla kunnioitetaan paikallisia tapoja ja henkeä, vaikka se itsestä hullulta tuntuisikin.
Olen saanut isänmaallisen kasvatuksen, eikä mikään ole tullut ilmaiseksi edes kotona. Molemmat iso-isistäni olivat rintamaveteraaneja, joten en todelakaan ymmärrä mistä moinen valitus maahanmuutajien piirissä!

Oikeaa hätää omienkin keskuudessa olisi enenevissä määrin. Nyt taantuman edellä tulisi keskittyä yhteiskunnan sisäisiin ongelmiin, kuten lasten ja nuorten hyvinvointi ja työttömän uudelleentyöllistäminen.

Onneksi saan edustaa Perussuomalaista mielipidettä asiassa. En tosiaan syytä ketään ihonvärin, tai rodun vuoksi. Elintasopakolaisuutta ja yhteiskunnan "kusetusta" en kuitenkaan voi millään muotoa hyväksyä. Ketään meistä ei ole mielipiteineen yksin, emme mekään. Tällaisten mielipiteiden lausuminen vaan ei ole korrektia tässä ihanassa sananvapauden valtiossa. Onneksi en itse ole oppinut hyssyttelyn taitoa, vaan sanon mitä ajattelen. Mielestäni se on meidän Perussuomalaisten vahvuus.

Avainsanat: maahanmuutto, Salo, Suomusjärvi, turvapaikanhakija


Kommentit

11.7.2011 13:38  rmt

ゆいかおりはどんなゲームが好き?







4Gamer:
 お二人はゲームはやりますか?

小倉さん,石原さん:RMT
 はい,やります!

4Gamer:
 例えば,どんなゲームを?

小倉さん:
 私はDSのゲームをすることが多くて,マリオカートとか,犬を育てたりとか,癒される感じのゲームをやってます。

石原さん:
 私もDSのマリオとかやってます。あとシミュレーションゲーム好きですし,RPG系もよくプレイします。

4Gamer:
 なるほど。今回アピールしてもらう「トイ?ウォーズ」はPCゲームですが,PCゲームは遊んだことはありますか。

小倉さん:
 今までは,パソコンのゲームで遊んだことはなかったです。でも,トイ?ウォーズがきっかけで面白いと思ったので,いろいろチャレンジできたら良いなと思いました。

石原さん:
 私もパソコンのゲームはトイ?ウォーズが初めてです。パソコンって,いろいろな人と通じられることが良いなと思ったので,これからやっていきたいと思います。

4Gamer:
 お二人ぐらいの年齢だと,どちらかと言えば携帯電話でゲームをしている人のほうが多いかもしれないですね。

小倉さん,石原さん:
 多いですね~。







4Gamer:
 お二人は携帯電話のゲームを遊んだことはありますか?

石原さん:
 シミュレーション系のゲームをやったことがあります。

小倉さん:
 私は脳を働かせるタイプのゲームをやってました。4つぐらいの数字を覚えて打ち込むというゲームなんですけど,それが楽しくてずっとやってましたね。遊んでるうちに携帯電話の電池がなくなっちゃうんですよ(笑)。

4Gamer:
 いざ仕事というときに,連絡できないと困りますね(笑)。では,最後に4Gamer読者にメッセージをお願いします。

小倉さん:
 トイ?ウォーズは,私達のようなシューティングゲームに慣れていない初心者の方でも,気軽に楽しめるゲームなので,みなさんぜひチャレンジしてみてください。一緒に楽しみましょう。

石原さん:
 このゲームは,たくさんのコスチュームもあって,自分の好きな衣装で遊べるので,その部分も楽しんでもらえたらと思います。

4Gamer:
 ありがとうございました。


 さて,魅力たっぷりのお二人が歌と声の両方で出演するトイ?ウォーズ。3月9日から正式サービスが開始されているので,2人が歌う「Shooting☆Smile」や声の活躍を見たい(聴きたい)人は,さっそくトイ?ウォーズをプレイしてみよう。なお,突撃訪問してくれたお二人が,インタビュー後にトイ?ウォーズのポスターにサインしてくれた。これを4Gamer読者5名にプレゼントする。募集は,毎週土曜日に更新される「Weekly 4Gamer」の3月12日掲載分で行う予定なので,ファンはこちらにも注目してほしい。
※編注:3月11日の東北地方太平洋沖地震の発生を受け,4Gamerでは3月12日/13日の更新を停止いたします。ポスタープレゼントの募集は週明け以降の,次回「Weekly 4Gamer」の掲載時を予定しております。ご了承ください。
4Gamer読者5名に,?ゆいかおり?サイン入りトイ?ウォーズポスターをプレゼント!

10.8.2011 5:11  cheap air jordans free shipping

cheap air jordans free shipping

21.9.2011 11:02  UGG Mayfaire

Thank you for sharing this information. The information was very helpful and saved a lot of my time.

27.9.2011 15:18  Coach Factory Store

One of his captives was Ahmed Ramadan, a top Gaddafi aide tagged by other senior regime officials as the man responsible for relaying all of the dictator's orders until the fall of Tripoli. Sherrif's men found Ramadan on a farm in Seraj, on Tripoli's outskirts. And when they burst into the house where he had been hiding, they say Ramadan pointed a gun at his head and tried to kill himself. He pulled the trigger but somehow survived and was taken to Tripoli's central hospital. When he stabilized, they moved him to Matega, a military base that rebels have turned into their Tripoli command center and central prison facility.

5.10.2011 12:43  good

good nice

31.10.2011 8:47  Coach Factory

Though barriers may sometimes stand in the way of your dreams, remember that your destiny is hiding behind them. Accept the fact that not everyone is going to approve of the choices you've made. Have faith in your judgment. Catch the star that twinkles in your heart and it will lead you to your destiny's path. Follow that pathway and uncover the sweet sunrises that await you.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: